Tuntuu hurjalta, että meidän pieni raptorinpoikanen täyttää kahdeksan päivän päästä jo oikeasti viisi kuukautta. Tyyppi on mitattu viime viikolla 53 senttiä korkeaksi ja 15 kiloa painavaksi, joten meidän pikkupentuajat alkaa olla kovaa vauhtia historiaa. Vasta viime viikonloppuna havahduin siihen, miten iso vonkale meidän mustiainen jo on. Pääsin pitkästä aikaa vertaamaan sitä poikaystäväni koiraan Peetuun, jonka Pätkis on nähnyt viimeksi silloin, kun käytiin hakemassa napero kotiin. Beaglenpoikanen oli ihan kääpiö tämän superjalkavan kenguruantiloopin vieressä.
Päde on viettänyt paljolti aikaa reissaten milloin minnekin, viime viikonloppuna Raumalle poikaystäväni luokse. Pätkis pääsi tutustumaan paremmin tämän koiraan Peetuun, josta tulee Pädelle toivottavasti osa-aikakämppis parin-kolmen viikon päästä, kun päästään muuttamaan. Pätkis oli omaan ominaiseen tapaansa vähän yli-innokas ja supervilli, niin arvokasta pappakoiraa vähän ahdisti tenavan meno. Käytiin samalla reissulla tutustumassa tuleviin lenkkimaastoihin ja juoksuttamassa pentua reilun tunnin verran pitkin kallioista metsää, jonka jälkeen lattialla olikin aika tehokkaasti väsytetty dobermanninraato. Ensi viikolla starttaa Päden ensimmäinen hc-reissu, sillä se lähtee allekirjoittaneen ja serkkuni kanssa autolla kohti Lappia, noin viikon ajaksi lumimaisemiin lomailemaan. Lumikinokset saattavat olla pennulle vähän shokki, mutta ollaan varustauduttu jo toppatakilla ja tossuilla tulevaan koitokseen.
Reissaamisen ja päättömän juoksentelun lomassa ollaan tietysti treenattu. Vähän laiskasti kyllä, mutta ollaan yritetty. Pätkis on ajanut muutaman jäljen ihan hyvin tuloksin, mutta tällä hetkellä täällä isoin ongelma on se, että maasto on tosi hankalaa jäljestämiseen. Joko on puolipaljasta kalliota tai jäätävää ryteikköä jossa etenemiseen tarvittaisiin machete. Muutamalla jäljellä ollaan kuitenkin saatu jo onnistumisia, ja pennulla alkaa olla hiukan käsitystä siitä mitä tehdään. Muuton jälkeen päästään oikeasti aktivoitumaan jäljestämisen kanssa, kun loistavaa jälkimaastoa löytyy melkein takapihalta.
Tottista sen sijaan ollaan tehty paljon ahkerammin, lähinnä edelleen paneuduttu seuraamiseen. Se alkaa olla jo melko hyvässä mallissa, sen suhteen että pystyn jo parin askelen verran nostamaan kättä pois imutuksesta. Ollaan pääosin nyt ohjaajan töppäilyjen jälkeen tehty niin, että käsi nousee pari askelta ennen pysähdystä nenästä ja liikkeellelähdöt tehdään edelleen nakki suussa. Joka kerta saa kyllä olla vaan tyytyväinen penikan tottiksiin, ainakin kun ohjaaja ei sössi ja töppäile estäen pennun onnistumisia... Mutta kyllä tää taas tästä, nyt kun pihallakin on sulaa ja päästään oikeasti tekemään juttuja kunnolla.
Tottiksen ja jäljen ohella pentu on myös harjoitellut putkea, ja vähän siivekkeen kiertoa aksan pohjiksi. Ja mä vielä sanoin, että siitä ei tule aksakoiraa... No, mielenvirkistyksenä tää homma ainakin on kivaa, kun pentu tykkää juosta ihan täysiiiii. Vähän Pätkiksellä puskee mörköikä pinnalle, kun putkea täytyi pöhistä aika isoon ääneen ennen kuin lihapullat veivät voiton ja pentu uskaltautui tutkimaan pienet koirat nielevää loputonta luolaa tarkemmin. Hirveän monipuolinen ja innokas pentu, jonka kanssa on tosi kiva harjoitella harrastamista, kun se on aina innolla kaikessa mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti